Blogihakemisto

Tervetuloa suureen blogihakemistoon, jossa on esittelyssä tuhansia suomalaisia/suomalaisten blogeja.
Elle decor – ihania tapetteja, löytöjä, esineitä, kauniita kuvia, hauskoja ideoita. Kaikkea sellaista mitä ilman ei oikeasti voi elää. Elle Decorista mä taisin kuulla ensimmäisen kerran par
Istuimme kaksikerroksisen kivitalon katolla. Aurinko oli jo laskenut ja taivas oli musta, harmaa, sateinen. Niinkuin minun mielenikin. Voinko minä luottaa sinuun. Pidit hellästi sormistani kiinni, a
Hei kaikki ihanat mussukat. Pakko nyt olla pahoillaan ja sanoa, ettei tämä tunnu nyt yhtään omalta ja siksi päivittäminen ollut nyt mitä ollut. Haluaisin ehkä joskus uudestaan kokeilla tällä
Tästä se sitten alkoi kohoamaan, kuva on otettu torstai-iltana tai perjantaiaamuna. Tarkoitus oli ottaa samasta kohdin kuva myös markkinoiden aikaan, eh, ehkä ensi vuonna… Muutenkin kaikki kuvat
Kesä on livahtanut ohi vauhdilla. Pähkähullu helle kesti ja kesti, nyt tuntuu aika hyvältä tämä pilvistä ja 11 astetta.Kesällä sai selkeästi jättää nämä lapsentekoajatukset lepäämä�
Noniin.Tovi onkin vierähtänyt siitä, kun sain tänne jotain kirjoteltua...on ollut vähän kesäkiireitä, eli ei oikeesti mitään ! Nyt kuitenkin syksy tuli ja into palas. Voi olla et uudet tuule
1. How would you like to spend your day?2. What kind of clothes would you like to wear?3. What would you look like if you could choose?5. What kind of place would you like to live in?Kuvat: we♥it, t
UEFA Women's European football (i.e. soccer) Championchips are being held in Finland. Sweden versus England as well as any other match picked up full crowds.These games are quite entertaining because
Jep tänää sit alko koulu,mun luokal ei oo ketää mun kaverii mikä on sitte vähäse tylsää.Mut no joo onha ne jotkut kaverit samas koulus joka on hyvä :) Koulun jälkee mentii Mintulle Julian
Perjantai oli lämmin! Oli todella kuuma istua ladon edessä ja vahtia koiria... Päivän ohjelmassa oli luvassa RalliToko ja MatchShow! RalliTokossa ensimmäiseksi sijottui Osku ja viimeiseksi Siiri.
Sivu / 1609




Kuukauden Blogger-blogi: ilmainen kuvapankki
Ilmainen kuvapankki tarjoaa ilmaisia kuvia monista erilaisista aiheista.



Blogit - Palvelintilan tällekin sivustolle tarjoaa Nettikeskus


Tekijänoikeudet: Kaikki oikeudet pidätetään (c)2015